torstai 25. helmikuuta 2016

Ruokaisia piirakoita

Teen toisinaan iltaruoaksi piirakkaa. Jo jokin aika sitten olen tehnyt kanapiirakkaa, mutta olen jo unohtanut mitä aioin siitä kertoa :) Tässä ohje kuitenkin kuvan kera. Alempana on ohje eilen tekemääni piirakkaan. Ohje on sama, jonka lähetin viime kierroksen salaiselle leivontaystävälleni. Todella hyvä piirakka. Lisäisin ehkä hieman suolaa juureksiin. Tein hieman ohjeesta poikkeavalla tavalla. Lisäsin täytteen päälle juurekset ja vielä paprikaa ja paistoin piirakkaa uunissa. Alkuperäisessä ohjeessahan pitäisi paistaa vain pohjaa ja täytettä ja lisätä paahdetut juurekset valmiin piirakan päälle. Seuraavalla kerralla voisin kokeilla parini tavoin juuresten piilottamista täytteen sisään.




Kanapiirakka

Pohja:
75 g juustoraastetta
1 1/4 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
200 g kevyt kermaviiliä
1 rkl öljyä

Täyte:
Kanaa
1 paprika
1. sipuli
200 g tuorejuustoa
2 dl ruokakermaa
2 munaa
2 tl pitsamaustetta
mustapippuria


1. Sekoita pohjan ainekset ja anna taikinan levätä täytteen valmistamisen ajan jääkaapissa.
2. Suikaloi paprika ja pilko sipuli. Paista niitä pannulla hetken.
3. Sekoita tuorejuusto kerman joukkoon ja lisää munat sekä mausteet.
4. Pilko kypsä kana.
5. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä kanat, kasvikset ja kermaseos pohjan päälle ja paista 200 asteessa 35 min.




Sinihomejuustojuurespiirakka
(pellillinen)

Pohja:
250 g voita
2 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kuivattua timjamia
1/4 dl kylmää vettä

Täyte:
400 g kevyt kermaviiliä
170 g sinihomejuustoa
3 munaa
ripaus mustapippuria myllystä

Juurekset:
4 porkkanaa
1 iso palsternakka
½ lanttu
3 punasipulia
3/4 dl öljyä
1 tl suolaa
tuoretta timjamia
ripaus mustapippuria myllystä


1. Paloittele voi kulhoon, lisää jauhot ja timjami ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Kauli taikina uunipellin kokoiseksi levyksi kahden leivinpaperin välissä. Vedä pohja reunalliselle uunipellille. Nosta jääkaappiin juuresten käsittelyn ajaksi.
2. Kuori ja paloittele juurekset ja sipulit. Sekoita joukkoon öljy, suola, timjamin lehtiä ja mustapippuria. Paahda 225 asteessa n. 20 min, kunnes juurekseet ovat kypsiä, mutta napakoita. Laske uunin lämpö 200 asteeseen.
3. Esipaista pohjaa uunin alatasolla n. 10 min.
4. Sekoita kermaviili, murustettu sinihomejuusto, munat ja mustapippuri. Kaada seos esipaistetulle pohjalle ja jatka kypsennystä 15-20 min, kunnes täyte on hyytynyt. Levitä paahdetut juurekset kypsän piirakan päälle.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Jugurtti-unikonsiemenkakku

Sain jokin aika sitten nami-hiireltä pari leivonta-aiheista lehteä. Molemmissa on paljon hyviä ohjeita, joita tulee joskus vielä testattua. Sain myös sly 33 kierroksella synttärimuistamisen, jossa oli mm. erilaisia mausteita. Etsiskelin joitakin reseptejä netistä unikonsiemenkakkuun, mutta parhaimmalta vaikuttavan reseptin löysin toisesta hiireltä saamastani lehdestä.  Alkuperäinen ohje on englanniksi, mutta laitan sen tähän suomennettuna.


Lehdet



Kakku kannattaa tarjoilla marjojen kanssa, jos pitää raikkaudesta. Unikonsiemeniä jouduin laittamaan vain 20 g, koska niitä ei ollut enempää. Sitruuna-aromin tilalta laitoin pikkuisen sitruunamehua.





Jugurtti- unikonsiemenkakku

175 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
75 g mantelijauhetta
175 g sokeria
1 ½ dl maustamatonta jugurttia
3/4 dl (maissi)öljyä
3 vapaan kanan munaa (M-koko)
½ tl sitruuna-aromia
25 g unikonsiemeniä
75 g valkosuklaata
150 g marjoja (vadelma-mustikkaseos toimii loistavasti)


1. Voitele ja jauhota 1,5 l:n suorakaiteen mallinen vuoka. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita suuressa kulhossa jauhot, leivinjauhe, mantelijauhe ja sokeri.
2. Vatkaa kannussa (tai pienessä kulhossa) jugurtti, öljy, munat ja sitruuna-aromi. Kaada seos kuiva-aineiden sekaan ja vatkaa kunnes taikina on tasaista. Lisää unikonsiemenet ja sekoita hyvin. Kaada seos vuokaan ja paista n. 40 min.
3. Anna jäähtyä hetken ennen kumoamista. (Käännä kakku kumoamisen jälkeen oikein päin.)
4. Sulata suklaa vesihauteessa ja valuta sitä kakun päälle. Koristele marjoilla ja viimeistele sulatetulla suklaalla.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä meillä herkuteltiin salaisen leivontaystäväni lähettämillä ohjeilla tehdyillä herkuilla. Ohjeet osoittautuivat todella hyviksi (siitäkin huolimatta,että suhtauduin hieman varauksella leivoksiin käytettyyn mansikkatomusokeriin. Itse yritän käyttää mahdollisimman paljon tuoreita aineksia ja välttää keinotekoisia maku- ja väriaineita). Kaiken teki vielä osuvammaksi se, että kaikki pystyivät herkkuja maistamaan. En edes huomannut mainita kyselyssä lapseni jokin aika sitten todetuista suklaa (kaakao) ja mansikka-allergioista. Aivan kuin parini korviin olisi kantautunut tämäkin pieni seikka :) Kiitos oikein paljon!

Itse herkuista sen verran, että vadelma toi ihanaa raikkautta molempiin. Jäädykkeen tein saamaani pikkukakkuvuokaan. Jos sinulla ei ole pientä vuokaa, voit suurentaa ohjetta kaksinkertaiseksi tavalliseen kakkuvuokaan sopivaksi. Ohjeet ovat helppoja ja nopeita ja ne ovat Dansukkerin sivuilta. Leivoksien sijaan teimme kokonaisen tortun.




Ystävänpäiväleivokset (n. 8 kpl)

Ainekset:
3 munaa
2 dl Siro erikoishienoa sokeria
1 dl juoksevaa margariinia tms. rasvaa
½ dl vettä
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoa

(Kuorrutus)/ Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl mansikanmakuista tomusokeria

Pinnalle:
500 g vadelmia
2 dl vettä
1 rkl sitruunamehua (voi jättää pois)
1 dl hyytelösokeria


1. Kuumenna uuni 200- asteiseksi. Vuoraa n. 30x20 cm:n kokoinen laakea uunivuoka leivinpaperilla. Mittaa jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhoon.
2. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukoon rasva ja vesi. Lisää kuivat aineet munavaahtoon siivilän läpi seuloen.
3. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä uunissa n. 20 min. Anna jäähtyä.
4. Sekoita täyteaineet. Taikinalevystä voi ottaa kämmenpesän kokoisella sydänmuotilla herttaisia sydämen muotoisia kakkusia, jotka halkaistaan, täytetään ja kuorrutetaan vaaleanpunaisella tuorejuustotahnalla. (Täytimme vain)
5. Peitä leivosten pinta pakastevadelmilla. Kiehauta vesi, sekoita joukkoon sitruunamehu ja hyytelösokeri. Anna hetken jäähtyä ja lusikoi kiilteeksi marjojen päälle.




Helppo tuorejuustomarjajäädyke

Ainekset:
200 g mautamatonta kevyttuorejuustoa
1 dl vaaleaa siirappia
200 g kevytranskankermaa
1 dl soseutettuja vadelmia tai säilykeaprikooseja
1 tl vanijasokeria

Koristeeksi:
kokonaisia vadelmia
sitruunamelissan lehtiä
(kermavaahtoa)


1. Vatkaa tuorejuusto, siirappi ja ranskankerma tasaiseksi seokseksi.
2. Lisää soseutetut vadelmat.
3. Mausta vaniljasokerilla.
4. Kaada seos kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan tai pieniin annosvuokiin.
5. Anna jäätyä pakastimessa 5-6 tuntia tai seuraavaan päivään.
6. Kastele vuoka/vuoat muutamaksi sekiunniksi kuumaan veteen ja kumoa tarjoiluastiaan.
7. Koristele.


tiistai 9. helmikuuta 2016

Yllätys

On ihanaa saada postia. Parasta siinä on, jos se tulee yllätyksenä. Nykyään postin kautta tulee vain harvoin kivaa yllätyspostia. Usea on jo siirtynyt sähköisten palvelujen käyttäjäksi. Itse olen kai niin vanhanaikainen, että iloitsen oikeasta kortti- ja kirjepostista. Näin ihanan ajatuksen sain postin kautta sly34- kierroksen emolta eilen (kuten varmaan kaikki tähän kierrokseen osallistuvat) <3




Lämmin hali sinulle hyvän mielen tuoja  ja ihanaa ystävänpäivää myös sinulle <3

Ystävänpäiväpaketti

Juuri ennen kuin lähdin kauppaan sain viestin automaattiin saapuneesta paketista. Ajoitus oli mitä mainioin! Tämän kuukauden aiheena oli parin toiveiden mukaan Runeberginpäivä, laskianen tai ystävänpäivä. Itse toivoin viimeisintä ihan sen monipuolisuuden vuoksi.




 * neljää erilaista sokeria (tarkkasilmäiset huomaavat, 
että mansikanmakuinen tomusokeri on väärinpäin. 
Tähän on syynsä: paketti on vähän kärsinyt kuljetuksessa)
* leivinjauhetta
* pieni kakkuvuoka
* tummaa suklaata
* "ystävänpäiväsuklaata"
* kortti




Reseptejä:
* Ystävänpäiväleivokset
* Helppo tuorejuustomarjajäädyke
* Jättimarengit (näihin tumma suklaa)
* Kovat karamellit
* Kaakao-riisimuromakeiset (tuttu ohje; näillä herkutellaan jouluisin)





Tässä vielä sydämelliset kortti ja suklaa :)

Kiitos parilleni paketista ja resepteistä. Ohjeista ainakin pari pääsee pian kokeiluun. Marengitkin viimeistään kevään synttäreille.


tiistai 2. helmikuuta 2016

Valkosuklaamakeiset

Näitä herkkuja tyttäreni halusi myös tehdä meille jouluksi. Ei kyllä harmittanut yhtään :)
Makeiset ovat todella makeisia ja mustikka tuo mukaan raikkautta. Kannattaa ehdottomasti tehdä toistekin. Ohje on HerkkuLeivonta- lehden 4/2014 numerosta, jonka sain eräällä Salaisen leivontaystävä- ringin kolme kuukautta kestävällä kierroksella sponsoripalkinnoksi.




Valkosuklaamakeiset (n. 30 kpl)

200 g (n. 3,3 dl) tomusokeria
1,5 rkl voita
120 ml kondensoitua maitoa
2,5 tl vaniljasokeria
250 g valkosuklaata rouhittuna
2 dl mustikoita
2 rkl kuohukermaa


1. Laita tomusokeri ja kondensoitu maito laakeaan kattilaan. 
2. Lisää voi ja vaniljasokeri.
3. Kuumenna miedolla lämmöllä ja sekoita koko ajan, ettei seos pala pohjaan. Kun seos alkaa kiehua, nosta kattila liedeltä, mutta jatka sekoittamista vielä 5 minuuttia.
4. Lisää hieno suklaarouhe. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut ja seos tasaista.
5. Lisää kerma. Sekoita hyvin.
6. Voitele laakea suorakaiteen muotoinen uunivuoka ja kaada seos vuokaan. 
7. Lisää mustikat.
8. Laita seos jääkaappiin jähmettymään ainakin viideksi tunniksi, mieluumminyön yli. Massan pitää jähmettyä kunnolla.
9. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.

Poro-karpalomuffinit

Jouluksi tyttäreni leipoi näitä pikkusuolaisia, mutta olen ollut vähän hidas siirtämään näitä tai monia mjuitakaan blogiin asti. Osa jää kokonaan kuvaamattakin, vaikka ensin oli tarkoitus...
Joskus elämä vaan on sellaista, että ehtii vain välttämättömimmät hommat hoitaa.
Muffinit olivat erilaiset kuin mitään mitä aikaisemmin olemme maistaneet. Vähän eksoottinen, mutta ei ollenkaan huono. Puolukka antoi kivasti pientä pirteyttä muuten suolaiseen makuun. Ohje on HerkkuLeivonta- lehden 6/2015 numerosta.




Poro-karpalomuffinit (10-15 kpl)

3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
3/4 tl yrttisuolaa
2 tl kuivattua rosmariinia
100 g savuporoa kuutioituna
150 g juustoraastetta
1 prk kermaviiliä (tai 2 dl ruokakermaa)
2 munaa
3/4 dl öljyä
100-150 g tuoreita tai pakastettuja karpaloita


1. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten muut, viimeiseksi karpalot. 
2 Paista muffinit mieluummin voidellulla muffinipellillä, sillä ne tarttuvat helposti kiinni paperisiin vuokiin. Taikinasta tulee 10- 15 kappaletta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 15-20 min.