keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Suolapähkinäkola

Jouluksi kokeilimme tyttäreni kanssa parini lähettämää ohjetta. Hyväähän se tietenkin oli :)




Suolapähkinäkola

2 dl kuohukermaa
2 dl vaaleaa siirappia
2 dl sokeria
4 dl paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä
2 rkl voita

1. Sekoita kerma, siirappi ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Anna kiehahtaa ilman kantta silloin tällöin sekoitellen. Keitä jonkin aikaa ja tee pisaratesti. Tiputa pisara seosta lasilliseen kylmää vettä, Jos voit sormin pyöräyttää massasta kovan ja kiinteän kuulan, seos on valmista. Lämpömittarilla mitattuna seos on valmista 145-150 asteisena.
2. Lisää pähkinät ja voi. Sekoita.
3. Kaada seos leivinpaperille ja anna jäähtyä kokonaan.
4.  Paloittele karkkilevy veitsellä.

Sly- muistamisia

Jo hyvissä ajoin ennen joulua sain sly-kierroksen muistamisen. Halusin julkaista sen kuitenkin  hieman lähempänä oikeaa merkkipäivää. Minusta kirja on ihana, jonka ohjeilla voi leipoa tai kokata myös muulloin kuin jouluna, vaikka kirjan nimi viittaakin juuri jouluun. Vielä en ole ehtinyt kokeilla yhtään ohjetta, mutta kyllä sieltä testaukseen menee ohjeita sopivan ajankohdan tullen. Nyt on ensin kokeiltava pari sly-parin lähettämää ohjetta. Toinen niistä onkin jo kokeiltuna joulun aikana. :)


Kansikuvakin niin kaunis <3


Juuri joulun alla sain vielä kirjeen ulkomailta. Ajatelkaa miten pieni asia voi ilahduttaa <3 
Hyvältä tuoksuvassa kuoressa oli kaunis kortti joulun ja synttäripäivän toivotuksineen. Lämmin kiitos molemmista lähetyksistä!





maanantai 12. joulukuuta 2016

Tonttukuun sly- paketti

Sain jo viime viikolla viestin saapuneesta paketista. Paketti oli SmartPost paketti, mutta ruuhkan takia se ei mahtunutkaan automaattiin. Sain sen haettua kuitenkin postin tiskiltä. Aiheenahan oli tälläkertaa piparinmakuista leivontaa.




Tässä paketin sisältö: fariinisokeria, hasselpähkinärouhetta, piparkakkumaustetta, kahviservettejä, kuivattuja karpaloita ja tummaa suklaata.

Lisäksi paketissa oli pinkka reseptejä. Enköhän jossain vaiheessa saa jotain kokeiltuakin. Ainakin aineksia tulee käytettyä johonkin leivontaan :)

Kiitokset parilleni!

lauantai 3. joulukuuta 2016

Burfi - intialainen makeinen

Sain viime kuun salaisen leivontaystävän paketissani myös tämän ohjeen. Alkuperäinen ohje taitaa olla Valion sivulta, ainakin sieltä löytyi samanlainen. Rakenne oli pehmeätä toffeeta tai fudgea muistuttava, mutta maku oli aika eriainen. Tuorejuusto maistui hyvin selvästi. Jos haluaa kokeilla jotain erilaista, tämä sopii hyvin siihen tarkoitukseen.




Burfi- intialainen makeinen

Valmistusaineet
2  dlValio laktoositon kevyt maitojauhetta instant
2  rasiaa  (à 200 g)Valio Viola® maustamatonta tuorejuustoa
2  dlsokeria
½  tlkardemummaa
¼  tlvaniljajauhetta
2  rklkaakaojauhetta
½  dlpistaasipähkinöitä
sormisuolaa





Mittaa maitojauhe, tuorejuusto, sokeri, kardemumma ja vaniljajauhe korkeareunaiseen paistinpannuun tai kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen n. 15 min, kunnes seos paksuuntuu.



Kaada puolet seoksesta voidellun leivinpaperin päälle reunalliseen astiaan (n. 13 x 13 cm).



Sekoita kaakaojauhe lopun tuorejuustomassan joukkoon. Levitä vaalean massan päälle.



Ripottele pinnalle pistaasipähkinöitä ja sormisuolaa. Anna jäähtyä peitettynä jääkaapissa väh. 2 h tai yön yli.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Mutakakkusandwichit minttutäytteellä

Isänpäivänä kokeilin paketista saamaani ohjetta. Oikein hyvää sain oikaiseksi, vaikka pohjaa olisi voinut paistaa ehkä vähän vähemmän. No ainakin pohja oli kypsää ja rapeaa. Täyte oli aika makeaa, vaikka ohjeeseen käytetäänkin puolet tummaa suklaata. Kyllä tällä hyvin makeanhimon saa loppumaan. Ohjeessa ei mainittu koristeluista mitään, joten sain vapaat kädet suunnitella mieleiset koristeet. Päälle laitoin vielä paketista saamiani suklaakarpaloita. Vielä yksi maininta ohjeesta. Koska minulla ei ollut ohjeessa mainitun kokoista vuokaa, jouduin suurentamaan ohjetta puolitoista kertaiseksi voidakseni paistaa leivospohjan uunipannulla. Kiitos sly 37- kierroksen parilleni ohjeesta!




Mutakakkusandwichit minttutäytteellä

Pohja:
100 g voita
2 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
4 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Minttusuklaatäyte:
100 g tummaa suklaata
100 g minttukrokanttisuklaata
1 dl kuohukermaa
25 g huoneenlämpöistä voita


1. Säädä uuni 150 asteeseen.
2. Vuoraa noin 25x35 cm:n kokoinen uunivuoka leivinpaperilla.
3. Vatkaa kevyesti sokeri ja munat. Sulata voi ja sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon.
4. Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhe,  vaniljasokeri ja leivinjauhe. Siivilöi kuiva-aineseos munaseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 30-35 min. Anna jäähtyä ja irrota kakku vuoasta.
5. Pilko suklaat pieneksi. Kiehauta kerma. Ota kattila liedeltä, lisää suklaa nopeasti ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Lisää voi ja sekoita. Anna seoksen jäähtyä hieman ja siirrä jääkaappiin noin tunniksi.
6. Leikkaa kakku kahtia ja levitä täyte toiselle puolelle ja nosta toinen päälle. Laita kakku pakastimeen noin puoleksi tunniksi, jolloin siitä tulee helpommin leikattavaa. Leikkaa kolmioiksi ja säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Sly37- kierroksen ensimmäinen paketti

Keskiviikkona sain jo postin ilmoituksen saapuneesta lähetyksestä, mutta nyt pääsen vasta istahtamaan koneelle sen verran että saan tämä blogiinkin kuitattua.



Paketti sisälsi ohjeet Mutakakkusandwicheihin minttusuklaatäytteellä ja intialaiseen Burfi- makeiseen sekä minttusuklaan ensin mainittuun ohjeeseen, pistaasipähkinät toiseen ohjeeseen ja lisäksi Fazerin suklaakuorrutteisia karpaloita. Kiitokset! 

Parilleni: Ei huolta. Uskoisin, että suklaa on turvallista käyttää. Pakkaukseen täytyy merkitä kaikki allergisoivat aineet, jos tuote on valmistettu tiloissa, joissa valmistetaan allergisoivista aineksista tehtyjä tuotteita, vaikka itse tuote ei niitä sisältäisikään sillä jotkut ihmiset saattavat saada todella vaarallisia oireita nauttiessaan pieniäkin määriä allergisoivia aineita. Itse en saa hengenvaarallisia oireita, joten uskallan kokeilla :)

Ainakin ensimmäinen ohje menee heti isänpäivänä kokeiltavaksi. 

torstai 27. lokakuuta 2016

Kummituksia ja kurpitsapiirakkaa

Tiistaina sain postin ilmoituksen saapuneesta lähetyksestä. Tätä olinkin jo ehtinyt odotella huomattuani useaan blogiin ilmestyneen kummituksen. Minun kummitukseni oli kiltti ja hieman ujo. Sisältä paljastuikin ihanan pehmeää ja hyvää salmiakkilakritsia. Mukava saada näin tuoretta lakritsia. Sly36- ringin sponsorina on toiminut Kouvolan lakritsi, joten heille kiitokset tästä mukavasta yllätyksestä!




Viimeisestä parini lähettämästä paketista sain ohjeen kurpitsa-rahkapiiraaseen. Se onnistui hyvin gluteenittomanakin. 




Kurpitsa-rahkapiiras

Keksipohja:
250 g keksejä (esim. Digestive tai Bastogne)
100 g voita
Täyte:
400 g kurpitsasosetta
1 prk (250g) maitorahkaa
3 munaa
1½ dl fariinisokeria
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
Kuorrutus:
2 dl vispikermaa
1 prk (250g) maitorahkaa
2 rkl tomusokeria
2 rkl vaahterasiirappia
½ dl pekaanipähkinöitä rouhittuna
1 tl kanelia

1. Murenna keksit hienoksi muruksi monitoimikoneella tai laita ne kestävään muovipussiin ja murskaa kaulimella. Sulata voi ja sekoita se muruihin.
2. Painele muruseos piirakkavuoan (halk 24 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin noin 10 minuutiksi.
3. Sekoita täytteen aineet keskenään. Kaada ja levitä täyte piiraspohjalle. Paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 35 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä piiras.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja tomusokeri. Levitä kerma-rahkavaahto piiraan päälle. Koristele piiras valuttamalla pinnalle vaahterasiirappia ja ripottelemalla  rouhittuja pähkinöitä ja kanelia.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kesäkurpitsa-suklaakakku

Tässä kurpitsakuun teemaan sopiva resepti. Sain tämänkin pariltani viimeisessä paketissa. Oli helppo kokeilla, kun ainekset löytyivät jo valmiiksi kotoa. Ei tämä aivan BÖÖ-kakulta näytä lukuunottamatta tummaa väriä. Makukaan ei sen kauheampi ollut :)
Hyvää suklaakakkua, jota vannoutunut kasvisten vihaajakin voi syödä hyvillä mielin (ellei tiedä aineksista etukäteen). Mehevää, pehmeää...

Yksi huomautus on paikallaan. Kakun kypsyyttä kannattaa kokeilla tikulla. Paistoaika vaihtelee hurjasti uunien ja vuokien mukaan.



Kesäkurpitsa-suklaakakku (1 iso tai 2-4 pientä)

6 dl vehnäjauhoja (tai hienoa gluteenitonta jauhoseosta)
4 dl sokeria
1,5 dl kaakaojauhetta (tummaa)
2 dl öljyä/voisulaa
5 dl raastettua kesäkurpitsaa kuorineen
2 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 munaa


1. Tarvittaessa voitele ja jauhota vuoka.
2. Sekoita kaikkia aineita ensin 30 sek. pienellä nopeudella ja sitten 3 min. nopealla teholla yleiskoneella tai sähkövatkaimella.
3. Kaada taikina vuokaan. Tasoita pintaa hieman. Paista 175 asteessa 40-45 min. (paistoin yli tunnin) tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä. Anna jäähtyä hetken ennen kumoamista. Kumoa ja jäähdytä vuoalla peitettynä.

Maku paranee vanhetessaan (parhaiten jääkaapissa). Pieniä voi paistaa 40 min.

torstai 6. lokakuuta 2016

Siemennäkkäriä

Sain siemennäkkäripussin lokakuun paketissani Redrose-pariltani. Tätä oli helppo kokeilla heti. Pussin sisältöön lisätään vain kuumaa vettä ja öljyä. Kiitos! Hyviltä maistuivat (niin hyviltä, että saattavat kadota liiankin nopeasti :)). Lapset sanoivat siemenien maistuvan poppareilta.




keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Lokakuun sly- paketti

Pian on taas kolme kuukautta kulunut ja on viimeisten sly-pakettien aika. Samalla salaiset ystävät muuttuvat tutuiksi. Itse en vietä halloweenia, tämän huomioden parini lähettikin ohjeita teeman mukaisesti kurpitsaleivonnaisiin. Kyllä on ajatuksella huomioiva pari!
Paketti oli ääriään myöten täynnä.

Ohjeita

Makeaisia lapsille ja äidille. Mukana muki kahvin/teen mukaan nappaamiseen. Kaakaot katosivat jo.


Mausteita ohjeiden leivonnaisiin.


Siemennäkkäriaines, kaakao (resepteissä tarvitaan), gluteeniton jauhoseos (kiitos pussiin pakkamisesta! Pussissa oli jauhoa, nämä olisivat löytyneet paketista ilman pussiin pakkaamista.) ja teeman mukaisesti oranssi ulkokynttilä.


Kukahan on minua näin huomaavaisesti muistanut? Arvaatteko alla olevasta kuvasta?


Kiitos parilleni kaikesta ja ihanaa syksyä myös sinulle <3


Juuresgalette, gluteeniton

Viime viikolla tein toista galettea, josta jäi vuohenjuustoa yli. Katselin parini  lähettämästä lehdestä ideoita tuon lopun vuohenjuuston käyttämiseen. Parini olikin merkannut valmiiksi juuresgaleten ohjeen ja siihen upposi sopivasti tuo juusto. Taikinasta tuli hyvin löysää, lisäilin jauhoja. Voi olla että sen takia taikina helposti mureni reunoilta niitä nostaessani ja kuoreen tuli reikiä. Siksi täytettä on hieman valunut piirakan reunoille. Makuun se tuskin on vaikuttanut, sillä suurin osa täytteestä kuitenkin pysyi sisällä.




Juuresgalette

Pohja:
150 g voita
2 dl vehnäjauhoja (karkeaa gluteenitonta jauhoseosta)
1 dl ruisjauhoa (riisijauhoja)
1 munankeltuainen
½ dl kylmää vettä
½ tl kuivattua timjamia

Täyte:
400 g porkkanaa
200 g palsternakkaa
3 punasipulia (minulla oli vain keltasipulia)
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hunajaa
1 ½ tl suolaa
1 tl timjamin lehtiä
2 rkl öljyä paistamiseen

Lisäksi täytteeseen
2 kananmunaa
150 g ranskankermaa
150 g Emmental- juustoraastetta
1 tl suolaa ja mustapippuria
100 g vuohenjuustoa
1 muna voiteluun


1. Pohja: Sekoita jauhot ja timjami. Nypi voi jauhoseokseen murumaiseksi massaksi. Lisää munankeltuainen ja kylmä vesi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin levähtämään n. puoleksi tunniksi.
2. Täyte: Kuori ja raasta porkkanat ja palsternakka. Siivuta sipulit ja murskaa valkosipulit. Kuullota sipuleita öljyssä ja lisää raastemassa. Anna kypsyä miedolla lämmöllä n. 5 min. ajan. Mausta hunajalla, suolalla ja timjamilla. Riko munat astiaan ja haarukoi sekaan ranskankerma, juustoraaste ja mausteet.
3. Kauli taikina leivinpaperin päällä ohueksi ja isoksi ympyräksi. Levitä raaste keskelle (jätä reunoista n. 5cm vapaaksi), lusikoi ranskankerma-munaseos raasteen päälle. Murustele vuohenjuusto lopuksi piirakan päälle ja käännä reunat sisäänpäin. Voitele reunat kananmunalla ja paista 200 asteessa 25 min.

torstai 29. syyskuuta 2016

Kurpitsa-vuohenjuustogalette

Sly-parilta saamani lehden mukaan kurpitsa on monikäyttöinen ja sopii niin makeisiin kuin suolaisiin leivnnaisiin. Olen kokeillut kurpitsaa kerran makeaan piirakkaan, mutta se ei saanut suosiotaan perheeni keskuudessa. Koska en (ainaakaan tunnusta) olevani ennakkoluuloinen, päätin kokeilla parini vinkkaamaa suolaista piirakkaa. Minulla ei ole vielä tietoa kuinka retroa tämä leivonnainen on kotimaassaan, mutta kun ehdin etsiä netistä, voin lisätä tietoa siitäkin osasta. Uskoisin, että ainakin Suomessa tämä on aika uusi tulokas, ei niinkään retro.
Tein piirakan/paistoksen muuten lehden ohjeiden mukaan, mutta jauhoina käytin karkeaa gluteenitonta jauhoseosta. Hieman tämä mietitytti, ovathan monet gluteenittomat leivonnaiset aika murenevia. Kokeilu osoittautui kuitenkin onnistuneeksi. Hieman jouduin nipistelemään kuoritaikinaan reunoille tulleita ratkeamia kiinni, ettei täyte valu sieltä ulos (tai kuten kalakukon kohdalla sanotaan, kalakukko ei rupea laulamaan :).
Maku oli todella hyvää. Joten kannattaa kokeilla, jos pidät vuohenjuuston mausta. Se ei tuntunut liian voimakkaana, mutta kuitenkin selvästi erotettavana makuna. Lopputulos on lehden kuvaan verrattuna vaaleampi, mutta minua se ei ainakaan haitannut. Piirakka oli kypsä.




Kurpitsa-vuohenjuustogalette

Taikina:
3 dl vehnäjauhoja (tai karkeaa gluteenitonta jauhoseosta)
1 tl sokeria
ripaus suolaa
75 g kylmää voita paloina
100 g tuorejuustoa
1-2 rkl kylmää vettä (minulla riitti 1rkl)

Täyte:
1 punasipuli
2 rkl öljyä
1 tl voita
1 rkl balsamietikkaa
1 tl ruokosokeria
n. 400 g myskikurpitsaa
1 rkl timjaminlehtiä
100 g pehmeätä vuohenjuustoa 
suolaa, pippuria
1 kananmuna voiteluun
ripaus sormisuolaa (en laittanut)


1. Valmista taikina sekoittamalla vehnäjauhot, sokeri ja suola. Nypi voi pieninä paloina joukkoon murumaiseksi seokseksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita haarukalla mahdollisimman tasaiseksi. Lisää tilkka vettä ja vaivaa taikinaa hieman käsin. Kääri taikinapallo kelmuun ja anna seisoa jääkaapissa vähintään tunnin. 
2. Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Lämmitä pannulla 1 rkl öljyä ja voi ja hauduta sipuli pehmeäksi pienellä lämmöllä 8-10 min. Nosta hieman lämpöä, lisää joukkoon etikka ja sokeri ja anna sipulin karamellisoitua. Mausta hieman suolalla ja pippurilla.
3. Kuori kurpitsa ja poista siemenet. Leikkaa n. 2-3 mm:n viipaleiksi. Lisää 1rkl öljyä, suolaa, pippuria ja timjaminlehdet.
4. Nosta taikina jääkaapista ja kauli hieman jauhotetulla tasolla (ripottelin gluteenittomia jauhoja leivinpaperin päälle ja kaulin taikinan siinä, ettei rikkoudu siirtelyssä) 3mm:n paksuiseksi ympyräksi. Levitä taikinan päälle ohut kerros vuohenjuustoa jättäen n. 4 cm reunasta tyhjäksi. Levitä juuston päälle ensin karamellisoidut sipulit ja niiden päälle maustetut kurpitsaviipaleet.
5. Taittele taikinareunat täytteen päälle. Vatkaa kananmunaa hieman ja voitele sillä taikinareunat. Ripottele halutessa taikinareunan päälle hieman sormisuolaa. Paista 200 asteessa alimmalla tasoll n. 40 min.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kokeilua

Sain sly36- pariltani vinkin retroleipomuksen tekoon. En ollutkaan ennen tätä tehnyt vaikka se listalla onkin ollut. Viimein sain erityisen syyn testata. Resepti oli helppo, mutta ehkä ei aivan sopiva. Vai mitä sanotte, kun katsotte surullista lopputulosta?

Mutta tässä ensin kuva-arvoitus: Mitähän tästä on tulossa?




Tässä se on sitten koko komeudessaan kumottuna:


JA tässä surullinen lopputulos, kun kävin hakemassa kakkulapion:



Täyte oli ilmeisesti liian löysää, koska kakku rupesi heti kumoamisen jälkeen lätsähtämään. Olisko jollakin parempi ohje, kuin etsimäni Iltasanomien resepteistä?

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kantarellimuffinit

Sain sly-pariltani ylimääräisen reseptin sähköpostiviestinä. Pitihän sitä vielä kokeilla sovellettuna. Ohje oli siis suppiksille, mutta tein kantarelleista. Ohje on helppo ja nopea. Muffinit myös maistuivat hyvältä. Tein  nämä gluteenittomina.




Kantarellimuffinit

½ l tuoreita kantarelleja tai 2 dl kuivattuja
1 sipuli
1 rkl voita tai öljyä
1 rs (200 g) maustettua tuorejuustoa
1 dl maitoa
2 munaa
½ paprikaa (n. 100g) kuutioituna
1/3 dl ruohosipulia hienonnettuna
4 dl vehnäjauhoja (karkeaa gluteenitonta jauhoseosta)
1 dl ruisjauhoja (riisijauhoa)
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa


1. Puhdista ja paloittele sienet. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna paistinpannu ja nosta sienet pannulle. Kuumenna sekoitellen, kunnes sienistä irtoava neste on lähes kokonaan haihtunut. 
2. Lisää pannulle rasva ja sipulit ja kuullota sekoitellen, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Jäähdytä.
3. Kumoa kulhoon tuorejuusto, maito ja munat. Sekoita. Lisää sekaan jäähtynyt sieniseos, kuutioitu paprika, ruohosipuli ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti taikinaksi.
4. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 min. 


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mummun sienipiirakka, gluteeniton

Tässä uusi syksyn sadon kokeilu. Ohjeen sain sly 36- kierroksen pariltani. Täytyy alkuun tunnustaa pari asiaa. Ensinnäkin epäilin vahvasti gluteenittoman voitaikinan onnistumista. Erityisesti kaulinta mietitytti siinä. Toiseksi en ole koskaan pitänyt piirakoista joissa yhdistetään riisit, liha/kala/tai muu pääraakaaine ja keitetty kananmuna rasvaiseen kuoritaikinaan. Minusta ne ovat raskaita. Päätin epäilykksistä huolimatta kokeilla tätä ohjetta, ovathan tällaiset piirakat kuitenkin teeman mukaisesti retroleipomuksia. Yllätyin kun taikina kauliutui todella hyvin eikä makukaan eronnut havaittavasti tavallisesta rahka-voitaikinasta. Hieman jouduin reseptiä muuttamaan. Alkuperäisessä Iltalehden ohjeessa ei lisätä täytteeseen mausteita. Tämä minua ihmetytti ja maistettuani täytettä lisäsin siihen suolaa ja mustapippurirouhetta. Todella hyvää joskin ruokaisaa piirakkaa. En kehota iltapalaksi tätä kokeilemaan, mutta ruokana tämä kyllä menee.




Mummun sienipiirakka

250 g voita                                  250 g voita
250 g maitorahkaa                      250 g maitorahkaa
2 dl spelttijauhoja                       5 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
2 dl vehnäjauhoja                       1 tl leivinjauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
300 g kelta- tai suppilovahveroita (käytin lähes 400 g)
2 rkl voita
2 keltasipulia
1 dl esikypsytettyjä ohrahelmiä tai riisiä  (laiton keitinveteen suolaa)
4 dl vettä
3 keitettyä kananmunaa

Voiteluun:
kananmunaa


1. Nypi voi, rahka ja jauhot tasaiseksi. Laita taikina kelmuun käärittynä jääkaappiin kovettumaan n. tunniksi.
2. Kysennä ohrahelmiä/riisejä vedessä n. 20min. Kuori ja hienonna sipulit. Perkaa ja paloittele sienet ja haihduta niistä pannulla enin neste. Lisää voi ja sipulisilppu ja kuullota seosta kunnes sipuli on pehmeää. Yhdistä ohrahelmet/riisit ja sieniseos. (Tässä vaiheessa maustoin täytteen) Hienonna kananmunat haarukalla.
3. Kauli taikina leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi levyksi. Suorista reunat taikinapyörällä ja jätä vähän taikinaa koristelua varten. Levitä sienitäyte puolikkaalle levyä ja lisää hienonnettu kananmuna täytteelle. Käännä toinen puoli taikinaa leivinpaperin avulla  täytteen päälle ja sulje reunat sormilla painaen. Tee tähdetaikinasta muutama pieni sieni taikinakannen koristeeksi.
4. Voitele piirakka vatkatulla kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.
5. Tarjoa lämpimänä vanhaan tapaan voisulan tai puolukkasoseen kanssa. Voit käyttää täytteeseen kananmunan sijasta myös rae- tai vuohenjuustoa.



torstai 8. syyskuuta 2016

Porkkanaleipää

Parini vinkkaamana tein lehden porkkanasämpylä ohjeella gluteenitonta porkkanaleipää. Kokeilu oli onnistunut ja saimme oikein ihanan pehmeää ja hyvää porkkanapannuleipää. Tämä kuuluisi molempien kuukausien sly- osioon, koska käytin myös viime kuun paketista saamiani gluteenittomia kaurahiutaleita. Kiitos ohjeesta ja vinkeistä :)





Porkkanasämpylät (16 kpl) * Huom! Kursiivilla kirjoitetut ohjeet ovat tavallisten porkkansämpylöiden tekoon tarkoitetut ohjeet. Kohta yksi käy molempiin.

5 dl maitoa  
25 g hiivaa           (tai 1pss kuivahiivaa+psylliumjauhetta)
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
4 dl porkkanaraastetta (n. 4 porkkanaa)
1 dl vehnä- tai kauraleseitä       (tai gluteenittomia kaurahiutaleita)
10-12 dl vehnäjauhoja               (tai n. 10 dl gluteenitonta jauhoseosta)
50 g voita sulatettuna                 (tai 3/4 dl öljyä)


1. Kuori ja raasta porkkanat. Sulata voi.
2. Sekoita lämpimään maitoon kuivahiiva ja psylliumjauhe. Anna levätä 10min, kunnes seos on hyytelömäistä. Tai murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Hämmentele ja anna hiivan liueta kokonaan. Lisää suola, siirappi, porkkanaraaste, öljy, kaurahiutaleet ja puolet jauhoista sähkövatkaimella sekoittaen muutaman minuutin ajan. Lisää suola, siirappi ja porkkanaraaste.
3. Lisää loput jauhot ja vatkaa vielä muutaman minuutin ajan. Lisää leseet ja jauhoja vähitellen ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi. Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa voisula. Anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
4. Kaada taikina leivinpaperilla päälle uunipannulle ja levitä se tasaisesti. Anna kohota 45 min. Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki ja jaa se 16 osaan. Pyörittele palat porkkanan mallisiksi sämpylöiksi. Anna niiden kohota peitettynä lämpimässä n. 15 min. Voitele vedellä.
5. Paista 200 asteessa keskitasolla n. 20 min. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla n. 10 min. Anna jäähtyä leivinliinan alla, jotta saat pehmeitä sämpylöitä.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Toinen lähetys saapunut salaiselta leivontaystävältä

Kierroksen toinen kuukausi on menossa ja sain pariltani lehtilähetyksen. Molemmissa lehdissä on paljon ihania ohjeita. Parini oli merkkaillut lehtiin valmiiksi reseptiehdotuksia. Suuressa roolissa olivat kasvikset ja sienet (toiveideni mukaan). Saa nähdä mitä saan aikaiseksi. :)





Kuoresta löytyi vielä makeaisia. Vanhoja autoja ja suklaakuorrutteisia kurpitsan siemeniä. 
Kurpitsan siemenet tässä muodossa olikin uusi tuttavuus. Mukava päästä kokeilemaan. Pussi on juuri sopivan pieni maistiaisiksi :). Vanhat autot taas vanha maukas tuttu. 



Kiitos parilleni mukavasta lähetyksestä!

maanantai 29. elokuuta 2016

Gluteeniton savukalapiiras

Myös suolaisen piirakkapohjan ohjeen sain pariltani. Savulohta jäi eräältä aterialta sen verran, että siitä riitti juuri sopivasti tähän piiraaseen. Savukalapiiraan ohje löytyy myös Valion Lämpimäisiä- kirjasesta. En tiedä saako kirjasta enää tilattua. Omani on yli kahdenkymmenen vuoden takaa.





Savukalapiiras

100 g voita
2 dl (gluteenitonta jauhoseosta)
2 rkl vettä
1/4 tl suolaa (pariltani saamassa ohjeessa ½ tl, mutta laitoimme Valion ohjeen mukaisesti)

Täyte:
100 g purjoa (käytimme ison sipulin puolikkaan)
1 rkl voita (öljyä)
150 g perattua savukalaa
½ dl hienonnettua tilliä (tai 1tl kuivattua)
100 g (2 dl) juustorastetta
3 munaa
1 ½ dl kevyt kermaa (ruokakermaa)
1/4 tl valkopippuria


1. Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
2. Vuoraa uunivuoan (halk. 27 cm_) pohja ja reunat taikinalla.
3. Leikkaa purjo ohuiksi renkaiksi ja hauduta pehmeäksi voissa.
4. Leikkaa savukala pieniksi paloiksi.
5. Levitä taikinapohjalle purjo, kala, tilli ja juustoraaste.
6. Sekoita munat kerman kanssa, mausta seos valkopippurilla ja kaada vuokaan.
7. Kypsennä 200 asteessa 30 min eli kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin. Tarjoa salaatin kanssa. 

Kesäkurpitsrullat

Olen jälleen salaisen leivontaystävä-ringin kierroksella mukana. Elokuun teemana oli rullattua ja säilöntää. MinttuMaaria oli tehnyt tällaista rullatttua ruokaa ja minähän heti innostuin kokeilemaan tätä.
Ohje löytyy täältä.




Gluteenittomat vadelma-rahkapullat

Taas on hetki vierähtänyt viimeisimmästä kirjoittelusta. Keittiön puolella ei silti ole niin hiljaista ollut. Tässä sly-pariltani saamani ohje. Alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä kierrepullia, mutta taikina ei ihan samalla tavalla käyttäytynytkään. Päätin siis tehdä lähes suoraan ohjeen mukaan. Mustikat vaihdoin vadelmiin, koska niitä sattui olemaan saatavilla paremmin. Todella hyviä pullia. Maistui kaikille herkkusuille :)





Mustikka-rahkapullat (20 kpl)

Taikina:
3dl maitoa
25 g hiivaa
2 tl psylliumkuorijauhetta
1 kananmuna
1 dl sokeria
3/4 tl suolaa
1 tl kardemummaa
75 g margariinia tai voita
6-7 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta

Täyte:
4-5 dl mustikoita
1 prk (250g) maitorahkaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl kardemummaa

Voiteluun:
munaa


1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon psylliumkuorijauhe ja anna turvota 10 minuuttia. 
2. Lisää muna, sokeri, suola, kardemumma, pehmeä margariini ja 3 dl jauhoista. Vatkaa taikinaa sähkövatkaimella tai yleiskoneella muutama minuutti. Lisää loput jauhot ja vatkaa vielä muutama minuuttti. 
3. Muotoile taikinasta tanko hyvin jauhotetulla pöydällä. Jaa 20 osaan.
4. Pyörittele palat pulliksi kämmenien välissä. Kohota pullat hyvin (n. 15 min.) leivinpaperin päällä pellillä.
5. Paina kohonneisiin pulliin syvennykset tasapohjaisella juomalasilla. Pistele pohjat haarukalla. Voitele piirakoiden reunat munalla.
6. Ripottele syvennyksiin mustikat. Sekoita rahkan joukkoon sokeri, muna ja kardemumma. Jaa täyte mustikoiden päälle.
7. Paista 225 asteessa 10-15 min.

tiistai 16. elokuuta 2016

Säilöntää ja rullattua herkkua

Sly- paketista sain hillo-marmeladisokeria ja paketin kyljessä olevan ohjeen mukaan tein tänään marjahilloa. Marjoina punaherukka, karviainen ja vadelma. Oikein hyvää hilloa tulikin.



Marjahillo hillosokerilla

1 kg marjoja (2l)  (minulla oli n. 500 g punaherukkaa, 250 g punaisia karviaisia ja loput vadelmia)
1 pkt hillo-marmeladisokeria


1. Laita puhdistetut marjat kattilaan. Marjoina voi käyttää pakastettuja tai tuoreita marjoja. Tuoreita marjoja käytettäessä pitää lisätä ½ dl vettä. Pakastetut marjat käytetään osittain sulaneena.
2. Lisää hillosokeri. Kuumenna hiljalleen kiehuvaksi ja keitä pehmeäkuorisia marjoja n. 5 min. Kovakuoristen marjojen keittoaika on 10-15 minuuttia.
3. Kuori vaahto ja purkita puhtaisiin kuumennettuihin lasipurkkeihin.  Säilytä viileässä.








Paketista sain myös ohjeen kääretorttupohjaan. Aioin tehdä parini vinkin mukaan kaakaokääretorttupohjan, mutta tämä halusikin tulla vaaleana versiona. Välissä on kermavaahtoa ja marjahilloa.





Kääretorttu

4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
2. Vaahdota munt ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään perunajauhot sekä leivinjauhe. Lisää jauhoseos sihdin läpi vahtoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin esim. puuhaarukalla nostellen.
3. Kaada taikina uunipellille ja paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia eli kunnes tortun pinta ja reunat ovat kauniin kullanruskeita. 
4. Aseta pöydälle pellin kokoinen leivinpaperinpala ja ripottele sille hiukan sokeria. Kumoa kypsä torttulevy sokeroidulle leivinpaperille ja irrota paistossa käytetty paperi varovasti. Jos paperi ei irtoa helposti, sivele paistopaperia esim. kostutetulla talouspaperipalalla.
5. Täytä ja rullaa.

VINKKI: Korvaa ½ dl perunajauhoista kaakaojauheella.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kesän tuoreista marjoista piirakkaa

Tässä ihan suorana pellillä makaavaa mustikkapiirakkaa. Eiköhän näillä salaiseni lähettämillä hyvillä ohjeilla ja aineksilla saada vielä teeman mukaisesti rullalle kiepautettua herkkuakin. Ohje on gluteenittomaan piirakkaan, mutta gluteenittomat jauhot voi aina vaihtaa tavallisiin. Sen verran voi mainita, että taikinaa sai sekoitella aika kauan saadakseen tasaista. Tällä ohjeella sai todella hyvää piirakkaa.





Mustikkamurupiirakka

6 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl sokeria
250 g voita sulatettuna
1 kananmuna
2,5 dl piimää (/kermaviiliä/maustamatonta jugurttia/rahkaa)
4 dl (pakaste)mustikoita


1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu voi. Nypi murumaiseksi. Nosta taikinasta kolmasosa toiseen kulhoon myöhempää käyttöä varten.
2. Lisää suurempaan taikinamäärään kananmuna ja piimä. Sekoita taikina tasaiseksi.
3. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Ripottele päälle mustikat.
4. Ripottele päällimmäiseksi murumainen taikinaseos.
5. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min.

tiistai 9. elokuuta 2016

Sly 36- kierroksen ensimmäinen paketti

Viikon hammas on vihoitellut aina syödessä. Niinpä tänään  piti varata aikaa särkypäivystykseen. Oman lisänsä tuo  se, että auto on ollut jo kolme viikkoa huollossa. Siispä pyörällä liikkeelle ja reppu selkään. Aamulla tulikin viesti saapuneesta paketista. Samalla vaivalla saan senkin kotiin tuotua. Eihän sly-paketin voi antaa odotella postin hyllyllä niin kauaa kuin auton korjaamiseen menee :) (Varsinkaan kun ei  ole tietoa milloin se valmistuu).

Onneksi hampaassa ei ollut isompaa vaivaa, vain liian kovasta sähköhammasharjan päästä aiheituneita ienvaurioita, jotka paranevat itsestään. Siispä pakettia noutamaan ja samalla ostoksia tekemään. Osan tarvitsemistani tuotteista jouduin hakemaan toisesta kaupasta, joten hieman mutkaisesti alkoi paluumatka.

Sinnikkäästi puskin kovaa tuulta vastaan painavan reppuni kanssa. Mutta kyllä kannatti nähdä vaivaa paketin noutamisessa. Paketti oli nimittäin todella ihana ja ajatuksella koottu. Toiveeni oli huomioitu todella ihanasti. Siinä unohtuivat menomatkalla kastumiset ja raskas tulomatkakin.



Paketissa:
- Gluteenittomia kaurahiutaleita
- Gluteenitonta jauhoseosta
-Gluteenittomia Digestive-keksejä
- Psyllium- jauhetta (gluteenittomaan leivontaan)
- Kookoshiutaleita
- Hillo-marmeladisokeria



Lisäksi paljon ohjeita ja vinkkejä gluteenittomaan leivontaan.
Paketin tuotteet on kerätty ohjeiden mukaan. Siitä erityiskiitos!



Vielä kaikkia ihania herkkuja.
Ja kaunis kortti:



Kiitos <3
Todella onnistunut paketti. Ihan varmasti tästä tulee leivottua.
Jotenkin tuntui, kuin olisit kurkistanut ajatuksiini. Vai oletkohan käynyt blogiani tutkimassa :).








maanantai 18. huhtikuuta 2016

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Tätä piirakkaa meillä tehtiin kun en itse ollut kotona ja hyvin se katosi nälkäisiin suihin. Kotiin tullessani siitä ei ollut muruakaan jäjellä :) Kiitos parilleni Roosalle hyvästä ohjeesta!
Ohje on K-ruoka.fi- sivuilta.



Tomaatti-mozzarellapiirakka

Pohja:
1 dl perunasosejauhetta
2 dl hiivaleipäjauhoa
½ tl leivinjauhetta
100 g voita
n. 3 rkl vettä (kylmää)

Täyte:
1 pkt mozzarellaa (150 g)
2-3 tomaattia
3/4 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
2 munaa
1 prk ruokakermaa
3 rkl pestoa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi sekaan voi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi.
2. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Anna levätä jääkaapissa n. 15 min. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 8 min.
3. Viipaloi mozzarella ja tomaatit. Lado viipaleet pohjan päälle limittäin. Ripottele päälle pippuria ja basillikaa.
4. Sekoita munat, kerma ja pesto kierrevatkaimella. Kaada seos vuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla vielä n. 25 min., kunnes täyte on hyytynyt. 
Piirakka voi tarjoilla kylmänäkin. 

Kardemummamacaronit ja maitosuklaatryffelitäyte

Kirjastosta löysin taas ihanan leivontakirjan. Kirja oli pakko lainata jo kauneutensa takia. Mia Öhrnin kirjassa keskitytään pääasiassa pikkuisten makeiden leivonnaisten valmistamiseen. Kirja on nimeltään Macaronit, kuppikakut & kakkutikkarit sekä muut makeat. Tämä yksi hänen suosikkiresepteistään kiinnosti myös minua juuri tuon kardemumman takia. Macaronit ovat mielestäni todella makeita, siksi niiden täytteeksi sopii marjaisa tai hedelmäinen täyte. Nämä olivat makuuni liian  makeita, kauniita ne kyllä ovat. Yläkoululaiseni teki macaroneja ensimmäistä kertaa ja minusta ne onnistuivat ihan hyvin. Ehkä taikinaa olisi saanut sekoittaa hieman pidempään. Myös odotteluvaihe jäi väliin, mutta eipä se paljoa haitannut.




Kardemummamacaronit ja maitosuklaatäyte

Marenkikiekot:
170 g  tomusokeria (vajaa 3dl)
110 g siivilöityä mantelijauhetta
90 g munanvalkuaisia (n.3kpl)
2 rkl kidesokeria
1 tl vastajauhettua kardemummaa

Maitosuklaatryffeli
150 g maitosuklaata
3/4 dl kuohukermaa
1 tl hunajaa
½ tl jauhettua kanelia
1 rkl huoneenlämpöistä voita

Koristeluun
50 g tummaa suklaata

1. Marenkikiekot: Punnitse tomusokeri. Sekoita se mantelijauheeseen ja siivilöi seos.
2. Vatkaa valkuaiset kuohkeiksi puhtaassa ja kuivassa kulhossa. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on jäykkää.
3. Kääntele vaahdon joukkoon manteli-tomusokeriseos ja kardemumma. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
4. Pursota taikinasta vajaan 3 cm:n pyörylöitä kahdelle leivinpaperilla peitetylle pellille. Anna kiekkojen levätä pellillä vähintään 45 min., jotta niiden pinta kuivuu ja pysyy sileänä.
5. Kuumenna uuni 125 asteeseen. Paista pelti kerrallaan uunin alaosassa n. 20 min. Niiden tulee jäädä päältä melko vaaleiksi, mutta irrota helposti leivinpaperista, kun niitä nostaa. Anna marenkikiekkojen jäähtyä.
6. Maitosuklaatryffeli: Rouhi suklaa.
7. Mittaa kattilaan kerma, hunaja ja kaneli ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila liedeltä ja lisää nopeasti suklaarouhe. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut, ja lisää sitten voi. Anna tryffelin jäähtyä ja sakeutua huoneenlämmössä n. 3 tuntia tai laita se hetkeksi jääkaappiin.
8. Pursota suklaatryffeliä puolelle marenkikiekoista ja paina toinen kiekko päälle.
9. Sulata tumma suklaa varovasti ja pursota tai valuta sitä viiruiksi leivoksille. Anna jähmettyä kylmässä. Leivokset säilyvät jääkaapissa n. viikon.


Valkosipulivoimuffinit

Näidenkin pikkusuolaisten ohjeen sain pariltani Roosalta viimeisestä sly34- kierroksen paketista. Nämä pikaleivonnaiset maistuvat parhaimmalta heti uunituoreena. Ohje on Maku-lehdestä.




Valkosipulivoimuffinit

  • 1 kpl

  • Valkosipulivoi
  • 25 g               voita
  • 4                    valkosipulinkynttä
  • 1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, muna ja margariini jasekoita tasaiseksi.
  • 2. Sekoita voi ja murskattu valkosipuli keskenään.
  • 3. Laita taikinaa voideltuihin muffinipellin koloihin. Tee syvennys muffinin keskelle ja laita siihen valkosipulivoita.
  • 4. Paista 200 asteessa 15-20 min.