sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hilloamista

Salaisen leivontaystävä-ringin elokuun teema on marjojen säilöntä talveksi. Itse olen hyvin vähän tehnyt mitään hilloja. Yhden testailun tuloksena oli ihan liian löysää hilloa. Tästä syystä odotukseni eivät olleet korkealla. Sain leivontaystävältäni vinkin keittää hilloa vaniljan ja mintun maulla terästettynä. Ensimmäinen erä valmistui punaherukoista. Minttua minulla ei ollut, joten hilloon tuli vain vaniljaa. Valmiin reseptin puuttuessa, etsin reseptin kirjastosta lainaamastani kirjasta. Ja niinhän siinä sitten taas kävi, että hillosta tuli litkua. No kyllähän se jääkaapissa hieman jähmettyi, mutta ei siitä kaupan hillon tapaista tullut. Maku oli kyllä todella hyvää, sopivan kirpsakkaa ja vaniljaista.




Vaniljainen punaherukkahillo

2 l punaherukoita
1 vaniljatanko
Sokeriliemi:
2 dl vettä
6-9 dl sokeria

1. Keitä ensin sokerilientä n. 5 minuuttia. Lisää puhdistetut marjat ja vaniljatanko ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä n. 30 min. silloin tällöin ravistellen, kunnes marjat ovat tasaisesti liemessä. Poista vaniljatanko.
2. Kuori vaahto pinnalta pois ja jaa hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. Sulje tölkit heti ja säilytä viileässä.


No kaupassa käytyäni päätin sitten kokeilla vadelmahilloa. Hilloon käytin tällä kertaa hillo- ja marmeladisokeria. Nyt minulla oli myös minttua, joten päätin kokeilla salaiseni vinkkiä. Perusohjeen otin hillo- ja marmeladisokeripaketin kyljestä. Hillohan onnistui tosi hyvin. Oikeastaan siitä tuli marmeladia. Vanilja maistui todella kivasti, mutta minttu ei oikein erottunut. En tiedä miten paljon minttua olisi pitänyt laittaa, jotta sekin maku sieltä erottuisi. Täytyy sanoa, että vaniljaa kyllä käytän toistekin.




Mintun vaniljainen vadelmahillo

1l vadelmia
½ pkt (=165g) hillo- ja marmeladisokeria
1 vaniljatanko
tuoreen mintun oksia

1. Puhdista marjat ja laita ne kattilaan. Lisää tuoreisiin vadelmiin ½ dl vettä.
2. Lisää sokeri ja kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Keitä 2-5 minuuttia sekoittaen. Kuori vaahto.
3. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. Sulje hyvin. Säilytä viileässä.


Koska minulla oli liian löysää hilloa ja marmeladia, päätin yhdistää molemmat hillot saadakseni sopivan rakenteista hilloa. Tässä näette lopputuloksen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.





Kiitos leivontaystävälleni vinkistä käyttää hilloon vaniljaa ja minttua.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä hyviltä mausteilta minttu ja vanilja hillossasi =) kyllä ne hillot pikku hiljaa onnistuvat.

    VastaaPoista
  2. Oi mikä herkkupari - puuroa & vadelmahilloa !

    VastaaPoista
  3. Kyllä, puuroon sopii hillo. Ei kuitenkaan mikä tahansa hillo. Itsetehdyllä ja valmishillolla on todella suuri ero. Itsetehty hillo sentään maistuu marjoilta.

    VastaaPoista